Kangasniemen Kalske - Liikkumisen iloa

Juhla-Puulan Pyöräily 2024 – Pala kauneinta Suomea kahdella renkaalla!

Juhla-Puulan Pyöräily 2024 – Pala kauneinta Suomea kahdella renkaalla!

29.6.2024 pyöräillään Juhla-Puulan Pyöräily

Kangasniemen Kalske täyttää 120 vuotta vuonna 2024. Sen kunniaksi lauantaina 29.6.2024 ajetaan Juhla-Puulan Pyöräily. Järjestyksessään 9. kertaa poljettava Puulan Pyöräily ei ole kilpailu vaan liikunnallinen elämystapahtuma neljän kunnan Kangasniemen, Joutsan, Hirvensalmen ja Mikkelin alueella. Pääreitti kulkee Kangasniemen kirkonkylältä Joutsantien kautta Hirvensalmelle ja sieltä edelleen Väisälänsaaren ja Vanhamäen kautta valtatie 13 pitkin takaisin Kangasniemelle. Pyöräilyn lähtö- ja maali sijaitsevat Kangasniemellä.

Kaksi eri reittivaihtoehtoa, sekä mahdollisesti kolmas venematkan sisältämä reitti

Klassikkomatka eli 133 kilometrin mittainen Kuntosarja on suurimmalle osalle pyöräilijöistä synonyymi ”Puulan Pyöräilylle”. Kun kauniit Hirvensalmen maalaismaisemat (reitin varrelle osuu mm. Vain Elämää -sarjasta tuttu Satulinna) on ohitettu, avautuu Puula komealla tavalla Mikkelin puolella reittiä Väisälänsaaressa. Reitin neljä todellista hyvän mielen taukopaikkaa pitävät pyöräilijöistä huolta.

Jos haluat polkea koko matkan asfalttitietä, niin tällöin voit ajaa Otavan ja Korpikosken kautta (Huom. asfalttitie tällä pätkällä melko huonossa kunnossa). Tällöin matkaa kertyy 140 kilometriä ja sarjasi on myös kuntosarja.

Lyhyempänä sarjana 50 km ”Ohensalon lenkki” toistuu myös vuonna 2024. Ohensalon lenkillä on sekä asfaltti- että hiekkatietä.

Pyrimme lisäksi muutaman vuoden tauon jälkeen järjestämään venematkan sisältävän Elämyssarjan, jossa kuljetaan veneellä Kangasniemen Käräjäniemestä Hirvensalmen Mainiemeen. Pyöräiltävää matkaa kertyy 106 kilometriä. Venematkan sisältävän Elämyssarjan toteutumisesta tiedotamme viimeistään alkukeväästä, kun ilmoittautuminen aukeaa.

Katso tästä reittikartta.

Lähtöajat, tauot ja turvallisuus

Pyöräilyn lähtö tapahtuu kahdessa erässä niin, että ensin klo 11 starttaa Elämyssarja ja klo 12 Kuntosarja ja Ohensalon lenkin polkevat (lähtöajat varmistuvat viimeistään alkukeväästä samalla, kun ilmoittautuminen aukeaa). Maalissa on kaikkien sarjojen osallistujien oltava viimeistään lauantaina klo 22.00. Pyöräilyn lähtö- ja maalipaikkana toimii Kangasniemen urheilukeskuksen alueella sijaitseva Tehomet-Areena (os. Teollisuustie 14).

Taukopaikkoja 133 kilometrin reitillä on neljä: Kortesalmella Kangasniemellä, Tuukkalan kylällä Hirvensalmella, Väisälänsaaressa Hirvensalmella ja Läsäkoskella Kangasniemellä. Elämyssarjassa on kolme taukopaikkaa: Tuukkalan kylällä, Väisälänsaaressa ja Läsäkoskella. Ohensalon lenkillä on kaksi taukopaikkaa: ensimmäinen Kortesalmella (noin 20 km ajettu) ja toinen Kekonniemen sillalla (n. 35 km). Taukopaikoilla on purtavaa ja juotavaa tarjolla, ja niitä pitävät paikalliset yhdistykset.

Taukopaikan tunnelmia
Taukopaikan tunnelmia

Pyöräilijöiden turvallisuudesta huolehditaan tarkoin. Kypärä ja matkapuhelin ovat pakolliset varusteet, ja paikkaussarja suositeltava. Koko tapahtuman ajan reitillä kulkee huoltoautoja, joiden tiimit auttavat kaikissa haasteissa. Ja jos satutkin uupumaan matkalla – ei hätää. Soitat vaan järjestäjille, niin saat tarvittaessa kyydin takaisin kilpailukeskukseen. 😊


Hinnat ja ilmoittautuminen
(tiedot päivitetään viimeistään alkukeväästä)

Kuntosarja (133 km)Elämyssarja (106 km + venematka)Ohensalon lenkki (50 km)

Paikanpäällä ei ole mahdollista ilmoittautua. Hintaan sisältyvät taukopaikkojen tarjoilut ja ruokailu maalissa sekä yllätyspalkinto. Lisäksi kaikkien osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Peseytymismahdollisuus maalissa. Ilmoittautuminen rekisteröityy, kun olet ilmoittautunut ja maksanut osallistumismaksun. Mainitse maksaessasi sarjasi.

Osallistumismaksun maksutiedot (maksetaan ilmoittautumisen jälkeen):
Saaja: Kangasniemen Kalske ry
Tilinumero: FI70 5105 0640 0467 70
Viestikenttä: Puulan Pyöräily + Osallistujan nimi ja sarja




Lisätietoja:

Puulan Pyöräilyn vastaava: Hannu Tiusanen, hannutiusanen15@gmail.com, 040-8301023
Kalske pj Johanna Hokkanen, jossu.hokkanen@hotmail.com, 044-5180762
Kalske sihteeri Tero Kemppi, tero.kemppi@outlook.com, 040-7707680

Tapahtuman pääjärjestäjä on Kangasniemen Kalske ry.


Tervetuloa kokemaan Suomen kesän lumo kauniin Puula-järven maisemissa liikunnasta nauttien!


2019 tapahtumavideo