Tervetuloa Kalskeen sivuille!

Kalske on Kangasniemellä Etelä-Savon maakunnassa toimiva vuonna 1904 perustettu vireä urheiluseura. Olemme yleisseura, jossa voit harrastaa perinteisiä yksilölajeja. Kalskeen lajivalikoimaan kuuluvat ammunta, ampumahiihto, hiihtosuunnistus, maastohiihto, suunnistus ja yleisurheilu. Jaostot vastaavat lajien käytännön toteutuksesta, joiden toimintaan voit tutustua tarkemmin vasemmalta olevasta valikosta.

SM-kisat ja Lumi-Toukola pidetty

Kangasniemen Kalske ja Hankaslmen Hanka kiittävät osallistujia ja yleisöä. Te teitte tästä hienon urheilutapahtuman.

Kiitos myös ahkeralle talkooväelle, maanomistajille ja yhteistyökumppaneille. Te loitte hienoon urheilutapahtumaan hienot puitteet.

Erityiskiitos Pölläkkä Areenan isäntäväelle Aila ja Vesa Takkiselle.

Kisasivut

Keski-Suomen Suunnistus palkitsi

Keski-Suomen Suunnistus palkitsi Outi, Oona ja Viivi Valkosen Keski- Suomen alueen vuoden 2011 hiihtosuunnistusjoukkueena 7.3. 2012 pidetyn vuosikokouksen yhteydessä. Pekka Valkoselle puolestaan myönnettiin alueen standaari numero 30 suunnistuksen eteen tehdystä työstä.

MM urakka ohi

Oonan MM-urakka päättyi samaan sijaan kuin millä alkoi (16.). Päätöspäivänä yhteislähtönä kilpailtu pitkät matkat oli fyysisesti rankka ja matkaan sattui myös muutama reitinvalinta virhe. Kaikkinensa Oonan kisaviikko oli suorituksiltaa tasainen ja tavoite parantaa vuoden takaisia sijoituksia toteutui jokaisella henkilökohtaisella matkalla.

Tulokset (Long distance, mass start)

MM -viesti

Oona suuunnisti 2-joukkueen 1. osuuden ja kertoo tekstiviestissään: "Tuli ainakin minuutin pummi norskien ja ruotsalaisen kanssa, niin Salla pääsi karkuun. Oli rankkaa".  Vaihdossa Oona oli 5. Sallan vaihtaessa kärjessä.

Suomen W20-sarjan 1 joukkue Salla Koskela, Marjut Turunen ja Anna Närhi siojoittuivat pronssille. 2. joukkue Oona Valkonen, Milla Maijala ja Mira Räisänen olivat puolestaan viidensiä.

Oona 11. keskimatkalla

Torstaina käydyn hiihtosuunnistusten nuorten MM-kilpailujen keskimatkan tulokset saatiin tulospalvelun takkuiluista johtuen luotettavasti vasta perjantai-iltapäivällä. Oona kertoi kisan olleen fyysisesti raskaan, eikä suunnistuskaan ollut sujuvaa. Sijoitus oli silti 11. Eroa kisoissa jo toisen kultamitalin ylivoimaisesti napanneeseen Tove Alexandersoniin kertyi liki 7 minuuttia. Toinen oli Anna Närhi ja kolmas Marjut Turunen. Suomalaisista Oonan edelle ehti vielä Mira Räisänen, sijoitus 9.

Julkaise syötteitä