Ampumahiihdon kotikisat olivat seuralle menestys

Kalskeen kansalliset pika-ampumahiihdot 4.3.2017 olivat jälleen menestys monella tavalla.  Upea kevätsää suosi tapahtumaa ja yleisöä, kilpailijoita oli seitsemättä kymmentä ympäri Suomea ja kalskeelaiset menestyivät mainiosti.  Liekö ollut kotirataedun ansiota, kun neljässä sarjassa korjattiin voitto kotiin.

Milja Halttunen ja Arttu Paalanen hiihtivät 17-vuotisten sarjojen voittajiksi samanlaisella ammunnalla.  Molemmat laukoivat pystystä kolmesti ohi makuun sujuessa sakoitta.  Milja voitti sarjansa viisi kilometriä liki kolmella ja puolella minuutilla ja Arttu kuusi kilometriä reilulla minuutilla.

Lassi Tiihonen hiihti kuuden sekunnin turvin voittoon M65-sarjan neljällä kilometrillä paremmalla ammunnalla (0+3) kuin  kovat kilpakumppanit Mikkelistä Pentti Vahvaselkä (3+3) ja Seppo Kammonen (2+3), jotka sortuivat ampumaan sakkoja.  Eero Sievänen (0+1) otti lähes rutiininomaisesti voiton sarjassa M70. Neljällä kilometrillä hävisi Kuikan Heino Malinen hänelle alun toista minuuttia. Viikkoa aikaisemmin kävi Eero hakemassa Kauhajoen SM:stä hopeaa pikamatkalta ja pronssia normaalimatkalta.  Samoissa kisoissa voitti Milja Halttunen kansallisen sarjan pikakilpailun.

Kalskeen nuorin osallistuja Miska Johansson (4+3) oli toipunut pitkällisestä loukkaantumisestaan ja sijoittui sarjassa M13 kolmella kilometrillä neljänneksi. Sarjan voitti Topias Zemi Kouvolasta nolla-ammunnalla. 

 

Milja Halttusella ja Arttu Paalasella on vajaan kolmen viikon päästä Oulussa SM:t, joista voidaan täydellä syyllä odottaa menestystä molemmille.